Briitta Hepo-oja - kirjailija

    Kansi: Tiina Palokoski Tulossa 5/2024! Otava. Ihastumista. Ennustamista. Ystävyyttä. Perhesuhteita. Kirjaa voi ennakkotilata esimerkiksi Suomalaisen kirjakaupan sivuilta. Se on myös varattavissa kirjastoista.

Hei pitkästä aikaa! Kirjoitin muutama vuosi sitten jouluteemaisen novellin, joka jäi pöytälaatikkoon. Ajattelin nyt joulun kunniaksi jakaa sen luettavaksi. Se sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen.   Merkintöjä  tulevaisuuden arkistonhoitajan muistiinpanoja   15.12. Voi kunpa voisin kertoa heille, että kaikki meni loppujen lopuksi ihan hyvin. 16.12. Teinkö väärin, kun luin päiväkirjat? Ne huokuivat rakastumista ja sydänsuruja, iloa ja onnea, mutta ennen kaikkea suunnatonta epävarmuutta tulevaisuudesta. Haluaisin astua sisään päiväkirjan sivuille ja ottaa syliini ne huolestuneet sielut! Haluaisin niin kovasti kertoa heille, että maapallo voi tänään oikein hyvin. Mutta joudun seuraamaan kaikkea sivusta ja voimattomana. En voi lohduttaa heitä, sillä nämä päiväkirjat on kirjoitettu vuosisatoja sitten. Toivon kuitenkin, että he jotenkin aavistivat, että kaikki kääntyisi lopulta parhain päin. 17.12. Olen kuin kummitus. Kuljeskelen vuosisatoja vanhoissa huoneissa. Seuraan

  Kansi: Tuuli Juusela Sydämiä seireeneille ilmestyi tämän kuun alussa, ja muutaman lukijapalautteenkin olen ehtinyt saada, mikä on aina jännittävää. Vastahan koko juttu oli taittoversiona työpöydälläni! Kirja päättää Suomea lohikäärmeille -kirjassa alkaneen tarinan. Vaikka kirjan maailmassa onkin ollut mukavaa viettää aikaa, on itselleni helpotus, että kirja on nyt kansissa, sen verran monta kertaa olen lukenut sen tänä vuonna. Nyt se saa elellä omaa elämäänsä ja toivottavasti löytää lukijoita. Kannen on ensimmäisen osan tapaan tehnyt Tuuli Juusela, ja tykkään itse siitä todella paljon. Tällä hetkellä pidän vähän kirjoitustaukoa. Minulla on yksi keskeneräinen käsikirjoitus, mutta se on sen verran kesken, ettei siitä voi oikein sanoa yhtään mitään, koska en tiedä mihin se on menossa. Ei deadlineja ainakaan vähään aikaan - ihana tunne!  

Oikealla Arvid Lydecken voittaja Lena Frölander-Ulf Topelius- ja Arvid Lydecken palkinnot jaettiin viime viikon perjantaina, 10.1.2020. Vaikka minun sitä aluksi olikin vaikea uskoa, niin Suomea lohikäärmeille voitti Topelius-palkinnon! Palkintojenjakotilaisuus jännitti minua hirveästi etukäteen, mutta meni oikein hyvin. (Pidempää puhetta ei onneksi tarvinnut pitää, niiden pitäminen ei suju minulta!) Arvid Lydecken palkinnon sai Lena Frölander-Ulf teoksellaan Nelson Tiikeritassu, Teos (Nelson Tigertass, Förlaget). Topelius-palkintoa on jaettu vuodesta 1946 ja Arvid Lydecken -palkintoa 1960-luvulta. Tällaisella tunnustuksella on mukava aloittaa uusi kirjoitusvuosi. Jatko-osan kanssa on vielä tekemistä, joten kevät kuluu varmaankin sen parissa.

Minulta kysyttiin jossakin yhteydessä, että onko Suomea lohikäärmeille -kirjassa mainitut paikat kaikki oikeasti olemassa. Vastasin, että ovat kuninkaanlinnaa ja muita sellaisia luonnollisesti lukuun ottamatta (näihin olen tosin käyttänyt inspiraationa oikeita rakennuksia, mutta ne eivät ole kirjassa niin suuressa roolissa, että niitä kuvailtaisiin). Sen jälkeen tajusin, että vastaus ei ollut aivan totta, vaan kirjassa on jokunen keksittykin paikka, eikä kaikkia tapahtumapaikkoja määritellä tarkasti. Lisäksi kirjassa mainittua Punavuoren kirjastoa ei ole oikeasti enää olemassa. Vaihtoehtoisen todellisuuden kirjoittamisessa on ihana vapaus kirjoittaa asioita toisin, joten tämä vuosia sitten lakkautettu kirjasto pääsi mainintana mukaan tekstiin. Kadunnimet poimin kartasta, kuten Ritarikadun. Iso osa tekstistä sijoittuu Helsingissä sijaitsevaan Roihuvuoreen. Miljöön valintaan oli monta syytä, mutta yksi oli alueen nimet. Roihuvuoren kadunnimet nimittäin sopivat fantasia

Aiemmin tällä viikolla Suomea lohikäärmeille tuli painosta. Oli kamalaa odottaa, kun en heti päässyt hakemaan kappaletta itselleni! Onnekseni äitini kävi hakemassa kirjan minulle, kun en itse päässyt sitä hakemaan. Myönnän - silittelin kirjan kantta illan mittaan. Edellisestä kirjanjulkaisustani on kaksi ja puoli vuotta aikaa. Uuden kirjan saaminen käsiinsä tulee varmasti aina sykähdyttämään. Ensimmäistä kertaa päätin, että pitäisin julkkarit. Olen aina ollut vähän ujo, ja esikoisteoksen aikaan ajatus julkkareista hiukan pelotti. Nyt tuntui siltä, että voisi olla mukavaa juhlistaa julkaisua. Se oli totta, ja julkkarit olivat pienimuotoiset ja mukavat. Ne pidettiin perjantaina illalla Otavan kirjakahvilan tiloissa. Ohjelmassa oli haastattelu, jossa kustantamon edustaja haastatteli minua, ystävän pitämä puhe ja kahvittelua. Kirjoja oli myynnissä ja sain signeerata kappaleita. Vaikka väkeä ei kovin suurta määrää ollut paikalla, tuntuu, että valitettavasti en kaikkien vieraiden kanss